Ksylitolimyrkytys koiralla

Ksylitolia käytetään makeutusaineena monissa makeisissa ja purukumeissa. Ksylitolia sisältävien purukumien tai pastillien syöttäminen on koiralle vaarallista, sillä ksylitoli alentaa nopeasti koiran verensokeria ja saattaa aiheuttaa vakavan myrkytystilan. Myrkytyksen aiheuttava määrä riippuu koiran koosta. Myrkyllinen annos on 0,5 g elopainokiloa kohti, eli usein vain kymmenen purukumipalasta. Esimerkiksi kymmenkiloisen koiran verensokeri voi kuitenkin laskea jo kahden purukumityynyn sisältämästä ksylitolista, ja useampi syöty purukumityyny saattaa johtaa koiran maksan vaurioitumiseen ja / tai veren hyytymishäiriöihin.

Ksylitolimyrkytyksen ensioireita ovat muun muassa oksentelu, väsymys, heikkous ja tärinä. Tilan edetessä ja verensokerin laskiessa vaarallisen alas koira voi alkaa kouristella ja pahimmillaan se voi jopa menehtyä.

Koiran ksylitolimyrkytys vaatii nopeaa ensiapua

Jos koirasi on syönyt paljon ksylitolia, ota aina yhteyttä eläinlääkäriin. Mitä paremmin tiedät syödyn ksylitolin määrän ja ajankohdan, sitä helpompi eläinlääkärin on arvioida, minkälaista ensiapua koira tarvitsee. Pienelle koiralle jo muutama purukumipala voi aiheuttaa oireita.

Älä yritä oksennuttaa lemmikkiäsi kotikonstein, sillä esimerkiksi suolalla oksennuttaminen voi johtaa suolamyrkytykseen. Eläinlääkäriasemalla koira voidaan oksennuttaa lääkkeillä, eläinlääkärin valvonnassa.

Lue lisää koiran myrkytyksistä

Löydä eläinlääkäriasema lähelläsi

IVC Evidensia

Huolettaako lemmikin vointi? Soita eläinlääkärin puhelinneuvontaan